keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen

Miksi otsikot ovat niin vaikeita?
Tuntuu niin kliseiseltä kirjoittaa ensimmäisen blogipostauksen otsikoksi "ensimmäinen", mutta sitähän tämä on, joten kai se kelpaa.

Itsensä epäily, mollaaminen ja epävarmuus. Näistä asioista olen puhunut tänään ja pohtinut. Yrittäinyt muuttaa ajattelumalleja.

Tämän blogin teema voisikin olla kokonaisvaltainen hyvinvointi ja sen tavoittelu. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi tälle vuodelle voida hyvin. Henkisesti ja fyysisesti, kaikilta osa-alueilta elämässäni.

Alkuvuodesta tämä tarkoitti kahta asiaa, jotka ovat jo lähteneet kivasti rullaamaan: Superdietti ja Superdietti Extra, sekä Depressiokoulu. Toinen keskittyy mielen parantamiseen ja toinen kehon. Molemmat jutut olen kokenut hyviksi ja toimiviksi ja paljon on odotuksia tulevalta.

Kesällä toivottavasti läskiä on lähtenyt niin paljon, että voin keskittyä enemmän kiinteytymiseen ja lihasten kasvuun :) Tämän päiväisen verotoimiston kirjeen takia, päätin että tulevilla veronpalautuksilla palkitsen itseni ja hankin valmentajan ensivuodelle, jotta saan treenaamisen uudelle tasolle ja kesällä 2014 olen KUN NOS SA !

Kesällä ja syksyllä haluan myös lisätä Joogaa, venyttelyä, hierontaa ja kehonhuoltoa. Tottakai näitä teen jo nyt, mutta nämä ovat seuraavat tavoitteet kesän ja suurimman laihdutuksen jälkeen. Ikäänkuin palkintona ja lisätavoitteena :) Nimittäin niitä pitää olla, tavoitteita siis!

Tälläisiä suunnitelmia on tulevalle vuodelle, toivottavasti jäät seuraamaan matkaani ja onnistumisia.

Tällä hetkellä istun sohvalla, matkalla nukkumaan. Ihan nopeasti piti tulla laittamaan blogi pystyyn, mutta tähän jäin naputtelemaan vielä tätä postausta. Oon kipeenä ja tämän viikon liikunnat taitaa jäädä aika vähiin. Palataan asiaan taas vaikka huomenna, nyt alkaa unilääke vaikuttaa ja ajatus sumentumaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti